Kirjoittaja: Tässä on sitten se ensimmäinen osa. Varoitan jo alkuun että tämä tarina sisältää väkivaltaa, kauhua, romantiikkaa, komediaa ja epätodellisia asioita. Joten tämä tarina ei ole tarkoitettu heikkohermoisille. Ja ei sitten muutakuin lukemaan ja kommentoimaan. :D
Ulkona on lämmin, jopa hiostava ilma. Tuuli ei tuiverra eivätkä linnut viserrä. On oudon hiljaista. Aivan kuin ulkona ei olisi ollenkaan elämää, mutta se ei ole totta. Minä jos kuka tiedän sen. Päähäni sattuu kovaa ja joka paikkaan jomottaa, mutta muuten tuntuu kuin minua ei olisikaan.
Katsoin yöspäin ja huomasin korkean sillan. Ylhäällä oli ihmisiä jotka katsoivat alaspäin kauhuissaan. Minäkin käänsin katseeni heidän katsomaan suuntaansa ja huomasin nuoren tytön, joka oli aivan verinen. Meinasin yrjötä, sillä näkemäni oli niin kaamea. Miten joku voisi tappaa nuoren tytön. Tai oikeastaan hän on saattanut tippua sillalta, mutta miksi minä olen täällä. Siihen en ole saanut vastausta.
Päätin lähteä etsimään vastauksia, mutta joku pysäytti minut. -Mitä olet tehnyt tyttärelleni! mies huusi minulle. -Miksi minä olisin tehnyt sille mitään? vastasin ärsyyntyneenä. Miksi ihmeessä tuo mies syyttää minua ilman mitään todisteita? Kuinka hän julkeaa, eikö hän tiedä kuka minä olen. En kyllä itsekään tiedä, mutta aion selvittää sen ja miksi en muista mitään menneisyydestäni ja mitä teen täällä. -Sinähän olit hänen vierellään juuri ennen putoamista. Mikset tehnyt mitään? mies jatkoi syyttelemistä. -Päästä minut, huusin miehelle ja hän päästi. Kävelin maleksien etteenpäin en edes tiennyt minne olen menossa. Kuulin vielä kun mies kirosi takanani.
En tiedä kuinka kauan olen kävellyt, mutta tajusin päivän vaihtuneen illaksi. Minun pitäisi vielä löytää jostain majapaikka yöksi. Sillä ilma on viilentynyt paljon. Tulin metsän reunalle ja kuulin metsästä lasten naurua. Kävelin äänen osoittamaan suuntaan ja näin kaksi nuorta lasta. -Mitä teette metsän keskellä tähän aikaan? kysyin heiltä. -Asumme täällä, poika vastasi. -Äitimme on talossa, vähän matkaa tästä eteenpäin, tyttö jatkoi osoittaen yhä syvemmälle metsään. -Kiitos, sanoin lapsille ja jatkoin tytön osoittamaan suuntaan.
Hetken päästä saavuin vanhan näköisen hirsimökin pihaan. Koputin oveen ja toivoin että joku tulisi nopeasti avaamaan, koska minua paleli. Oven avasi hoikka nainen, jolla oli päällään essu. Sisältä tuoksui juuri paistetun pullan tuoksu. -Kukas sinä olet? nainen kysyi. -Minä olen..., yritin keksiä jotain nopeasti, mutta en keksinyt mitään järkevää sanottavaa. Nainen pitää minua varmaan mielipuolena, jos sanon etten tiedä nimeäni. -Niin siis kuka sinä olet? nainen kysyi vielä. -Nimeni on Jonathan, valehtelin tai en kyllä tiedä oliko se vale vai ei. -Mukava tutustua Jonathan. -Täällä ei yleensä käy vieraita joten olet tervetullut sisään, nainen sanoi. -Kiitos. Voisinko mitenkään jäädä yöksi, kysyin hiukan nolona sillä en tahtonut vaivautua. -Tietenkin voit. Nimeni on muuten Rachel, nainen vastasi. -Kiitos, sanoin vielä. Kiitos sanasta on tullut aika yleinen minulle.
